|
|
Olin ollut kauan erossa Pipsasta. Äiti oli asiasta vain mielissään, hänhän minua kielsi. En voinut käsittää miten hän oli niin julma. Melkein oko kesä erossa rakkaasta Pipsasta!
Isä oli ollut minun kannallani ja yrittänyt puhua järkeä äidille. Mutta ihan varmasti äiti ymmärtäisi edes isää. Isä sentään tajuaa, että koira on KOIRA eikä mikään lelu, jolla leikitään silloin tällöin.
Äidillä on varmasti auringonpistos. Hän itsekin rakasti koiria lapsena ja halusi oman koiran, muttei saanut allergiansa vuoksi. Sen takia minäkään en saanut omaa koiraa, mutta onnekseni äitini antoi luvan hoitokoiraan. Löysin netistä aivan lähistöllä sijaitsevan kennelin ja varasin oman hoidokin. Olin niin kiitollinen äidille, sillä rakastan koiria yli kaiken! Nyt minä suoraan sanoen vihaan ja inhoan äitiä. Miksen minä saa enää edes käydä moikkaamassa hoitokoiraa?
Olin puhunut asiasta isälle. Hän sentään kuuntelee ja - ihme kyllä - ymmärtää minua. Isä on yrittä nyt selittää äidille kaikki kesän päivät huoleni, mutta ilman tuloksia.
"Kyllä Molla pärjää ilman jotakin rakkia!" oli äiti vastannut törkeästi.
En tajua. En käsitä. En ymmärrä. Mikä äitiin on mennyt?
Olen itkenyt joka päivä vain ja ainoastaan Pipsan vuoksi. Se ihana kieli, joka nuolee nauravaa suutani ja se karvainen selkä, joka tuntuu kuin silkiltä käteni alla...
Joku koputti huoneeni oveen.
"Sisään" vastasin.
Isä avasi oven ja tuli istumaan vierenei sängylleni.
"Mitä asiaa?" kysyin äkäisesti välttäen katseellani isän kasvoja.
"Noh..." isä aloitti ja raapi päätään. "Äidillä olisi sinulle hieman asiaa. Hän on keittiössä..."
"Aha, ihan sama! Minä en äidille puhu!" huusin raivoissani.
"Molla, kuuntele minua" isä pyysi ja katsoi syvälle siniharmaisiin silmiini ymmärtäväisenä.
"No hyvä on" myönnyin. "Mutta kerro nopeasti!"
"Äiti on ollut hieman äkäinen lähiaikoina, mutta syy on selkeä."
"No mikä se sitten on?" kysyin.
"Äitisi on..." isä sanoi hieman vaivaantuneena. "Hän on... raskaana."
"MITÄ!?" ihmettelin. "Raskaana? Äitikö? NYT?"
"Kyllä, kyllä ja kyllä" isä vastasi.
"Miksi ette ole minulle aiemmin kertonut?"
"Emme olleet vielä varmoja asiasta. Äitiä on ahdistanut raskaus, josta ei ollut aivan varma. Muutenkin häntä pelotti kertoa siitä teille ja tiedäthän, kun raskauden aikana mielentila saattaa muutenkin muuttua..."
Olin hetken hiljaa. Isä katsoi minua hieman epävarmana miettien, mitä mieltä tulevasta vauvasta olisin.
"Mutta sehän on hieno uutinen!" hihkaisin ja halasin isää. "Kunpa siitä tulisi tyttö."
"Mutta muista, että raskausaika on pitkä ja ettei vauvasta voi olla vielä täysin varma."
Yhtäkkiä joku koputti oveen ja tuli sisään.
"Äiti!" huudahdin. "Onnea!"
"Sinä puhut viimeinkin minulle, mykkäkoulu on siis loppunut!" äiti iloitsi ensimmäisenä. Vasta sitten hän kysyi: "Etkö olekaan enää vihainen minulle?"
"Vähän" vastasin. "Mutta toisaalta olen niin onnellinen!"
"Mollaseni... Olen tässä vähän miettinyt..." äiti aloitti.
Katsoin äitiä tuikkivin silmin.
"No, kerro!" yllytin.
"Kyllä sinä saat mennä Koiranpäivään vaikka heti, nyt kun olet tietoinen asiasta" äiti selitti hymy huulessa.
"Todellako?" ihmettelin ja sain vastaukseksi äidin lempeän katseen. "IHANAA!"
Halasin äitiä pitkään, ja sitten vielä isää.
"Menen nyt moikkaamaan Pipsaa, kai se käy?" katsoin ensin äitiin ja sitten isään.
"Totta kai!" äiti huudahti isän säestyksellä.
Juoksin äkkiä eteiseen ja sujautin nopeasti kengät jalkaan. Hain varastosta fillarini ja aloin polkemaan kennel Koiranpäivään johtavalle tielle.
Vartin päästä olin kennelin pihalla. Menin ovelle ja koputin oveen. Lottu tuli avaamaan iloinen virne kasvoillaan.
"Hei, Molla, ihana nähdä!" hän huudahti.
"Hei vain! Ja anteeksi, ettei minua ole täällä pahemmin näkynyt" sanoin. "Sain juuri tietää, että äitini on raskaana."
"Ihanko totta? Onnea!" Lottu onnitteli ja pyysi minut sisään.
Pipsa juoksi eteiseen minua vastaan ja heti alkutekijöikseen alkoi nuolemaan kasvojani.
"Voi, rakas Pipsa! Annathan anteeksi" sanoin melkein itkien ilosta iloisesta tapaamisestamme. "Tule, niin mennään heti lenkille!"
Kävimme tunnin lenkillä kulkien kennelin lähimaastossa.
Kun palasimme, oli meillä kummalakin kamala hiki. Pyyhittyäni Pipsan tassut menimme kumpikin juomaan vettä. Sen jälkeen annoin Pipsalle muhkean ruoka-annoksen.
"Pidätkö Harry Potterista?" kysyi Lottu yllättäen.
"Kyllä, suoraan sanottua rakastan!" vastasin.
"Televisiosta tulee nyt 'Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa 1', kiinnostaisiko liittyä töllöttämis-seuraan?"
"Liityn ilomielin" vastasin.
Menimme köllöttelemään sohvalle syömään poppareita ja katsomaan yhtä lempielokuvistani.
Pipsakin osallistui tv:n katsomiseen hyppäämällä jalkoihini.
"Pipsa!" nauroin ja rapsutin sitä korvan takaa.
Hetken päästä elokuvan ollessa jo käynnissä Pipsa oli jo unessa.
//Alku on aika pitkä, enkä kerro siinä Pipsasta juuri mitään. Toivottavasti ei häirinnyt. Ja tietenkin tuon Pipsan hoito osuus jäi lyhkäsemmäksi kun en enää jaksanut panostaa tarinan pituuteen. Toivottavasti tykkäsit <3 |
|
| Nimi: Molla |
17.06.2013 09:04 |
”Molla! Saat kaksi viikkoa kotiarestia!” huusi äitini naama punaisena vihasta.
Hän olisi voinut antaa minulle armoa, että menettäisin vain 5 euron kuukausrahani tuosta yhdestä karkaamiskerrasta. Viime viikkoina olin kuitenkin mukamas kiukutellut niin paljon äidin kanssa Pipsasta, niin että äiti rankaisee minua vähän enemmän.
”Miten sinä …” sanoin kiukkuisena.
”Minä voin tehdä mitä haluan, olen aikuinen ja sinun ÄITISI!”
”Mutta …” yritin sanoa äidille.
”Ei mitään muttia!” äiti sanoi, ja ohjasi minut huoneeseeni kädellä tuuppien. ”Sinun on turha yrittääkään karata, me lukitsemme ovesi.”
Äiti sulki huoneeni oven. Kuulin kuinka avain kävi lukkoon.
”Miten hän kehtaa, miten hän saattaa… miten hän julkeaa?” mutisin itsekseni istuessani sängylläni.
Lysähdin makaamaan selälleen tuolle pehmeälle sängylleni. Pari kyyneltä vieri poskeltani alas tyynylleni.
Selasin katseellani huoneeni seiniä. Seinät olivat täynnä koirajulisteita ja pieniä kuvia Pipsasta. Yhdessä kuvassa sillä on pallo suussa, toisessa olemme lenkillä… Kuvia oli ainakin kymmenen, kaikki yhtä rakkaita. Mutta se oli ennen. Vielä silloin sain käydä Koiranpäivässä katsomassa Pipsaa ja hoivata sitä. Ja nyt äiti pilasi KAIKEN, ihan kaiken! Isä antaisi minun käydä kennelillä varmaan joka päivä, jos vain ehtisin. Mutta äiti antaa kerran KUUKAUDESSA. Se on järjetöntä. Olen kertonut siitä isälle. Isän pitäisi selittää äidille asiat. Niin minä hänelle sanoin. Mutta arvatkaapa, kertooko isä. ’Hän ei halua rasittaa äitiä yhtään enempää’. Niin niin, määräileminen onkin raskasta. Joten äidin kannattaisi lopettaa se!
Toisinaan toivon, että isä ja äiti olisivat eronneet. Heillä on joskus riitaa, mutten kyllä meinannut sitä. Isä on niin kiltti, hän antaa kaikkea ja ymmärtää. Voisin muuttaa hänelle. Äiti kun on sellainen jääräpää, että ajattelee vain itseään. Ei koskaan ketään muita, aina minä minä minä ja minä!
Mietin tätä kaikkea varmaan puoli tuntia, ihan oikeasti tosi kauan. En tiennyt mitä tehdä. Olin ollut jo kauan aikaa hoitamatta Pipsaa. Minun oli päästävä kennelille. Mutta miten? Ovi on lukossa ja äiti on varmaan lähettänyt poliisit vartioimaan taloamme. Tarkastin asian. Kurkkasin ikkunasta ulos. Ei, ei siellä sentään poliiseja ollut. Vaikka niin kyllä luulin nähdessäni lippalakkipäisen miehen poliisimaiseen asuun pukeutuneena. Jäin tuijottamaan ikkunasta ulos. En tiedä, mitä siellä näin. Olin aivan omissa maailmoissani. Minä vain tuijotin. Tuijotin, tuijotin ja tuijotin…
Hetken päästä joku ideasalama pisti keskelle päätäni. Olin saanut idean. En päässyt ovesta, mutta miksen ikkunasta? Kokeilin avata sen hiljaa, ettei äiti kuulisi. Ikkuna avautui narahtamatta, mutta ei tarpeeksi. Se ei auennut enempää. En millään olisi mahtunut tuosta 10 cm pituisesta kolosta ulos. Kokeilin toista ikkunaa toisella seinällä. Se avautui kokonaan. Mutta kolo oli kuitenkin niin pieni, että minun täytyi vetää napaa ihan kunnolla sisään ennen kuin mahduin ulos.
Pian löysin itseni etupihalta pyörätelineen viereltä. Olin jättänyt pyöräni yöksi siihen, koska ajattelin tarvitsevani sitä huomenna kauppaan mennessä. Mutta nyt sillä oli suurempi tarve; halusin päästä kennelille nyt ja heti. Otin pyöräni satulasta ja tangosta kiinni ja vedin sen pois. Pyörä ei kuitenkaan siirtynyt, vain teline seurasi mukana.
”Mikä tässä nyt on” ihmettelin pitkään, kunnes huomasin pyöräni olevan lukossa. ”Mahtavaa… Minulla ei ole avainta ja suljin jo ikkunankin!”
Minulla ei ollut mitään keinoa päästä enää sisälle, joten minun oli käveltävä tuo 2 km:n matka. Onneksi nyt oli kaunis sää. Aurinko paistoi keskellä taivasta ja linnut visertelivät vihreillä koivun oksilla.
Pian saavuin kennelille. Koputin oveen varovasti kolmesti. Kukaan ei tullut avaamaan. Avasin oven hiljaa.
”Hei” sanoin epävarmalla äänen sävyllä. Kun en kuullut vastausta, sanoin jälleen:
”Hei!” nyt hieman kovemmalla äänellä.
Pari koiraa haukahti minulle vastaukseksi.
”Ilmeisesti Lottu ei ole kotona…” tuumin ja astuin eteiseen.
Huomasin kynnysmatolla keltaisen muistilapun, jossa luki selkeällä käsialalla:
’Lähdin kauppaan ruokaostoksille. Palaan noin kahdelta.’
Varmistin kellonajan uudesta rannekellosta, jonka olin saanut mummoltani. Viisarit näyttivät varttia vaille kaksi. Vielä tunti aikaa Lotun palaamiseen. Voisin kysyä häneltä neuvoa. Riippuen siitä, milloin lähden. En halunnut viipyä tuntia kauempaa, ettei äiti ja isä huomaa minun karanneen – taas.
Lähdin kohti koirien huoneita. Avasin oven, jonka takana odotti Pipsa nätisti istuen.
”Tunnistitko ääneni?” kysyin siltä ja kyykistyin rapsuttamaan sitä.
Päätin antaa Pipsalle ensiksi ruoan, ja sitten menisimme ulos. Sen jälkeen minun olisi varmaan parasta lähteä.
Kun Pipsa oli ’nauttinut todella herkullisen ateriansa’ laitoin sille valjaat. Sujautettuani kenkäni jalkaani ja käteni hupparin hihoista läpi lähdimme kulkemaan peltoa kohti. Viljapellon reunalla olevalla hiekkatiellä päästin Pipsan irti remmistä. Se lähti loikkimaan iloisesti ympäriinsä. Minua nauratti sen loikat, kun sen korvat läpättivät ylös alas. Pipsa näytti niin onnelliselta, kun olin taas sen kanssa. Minäkin olin niin onnellinen. Rakas oma Pipsani, siinä se hyppelehti edessäni.
Pipsa lähti juoksemaan tätä pitkää hiekkatietä pitkin.
”Pipsa, odota!” huusin sille ja kiihdytin kävelytahtiani. ”Ei niin nopeasti… Tule tänne!”
Pipsa juoksi iloisesti luokseni ja hyppäsi minua vasten. Se näytti anovan minulta palkkiota.
”No olkoon sitten, yksi namipala” annoin periksi. ”Mutta vain yksi.”
Otin taskustani koiran herkkupalan ja Pipsa ahmaisi sen välittömästi kämmeneltäni.
”Hyvä tyttö!” sanoin sille ja rapsuttelin sitä hetken.
Laitoin Pipsan takaisin remmiin, sillä kaukana horisontissa näkyi tulevan toinen koira vetäen omistajaansa eteenpäin. Pian Pipsa jo yritti saada pienen villakoiran leikkiinsä mukaan.
”Tänne, oma pikku mussukkani! Ei leikitä tuollaisten hulivilien kanssa. Sinähän olet niin ihana, kiltti, kaunis, suloinen ja sivistynyt koira, ettet voi tuollaisten roskakansan kanssa olla!”
Katsoin villakoiran omistajaa epäilevästi.
”Anteeksi vain, mutta tämä on koirani joka ei todellakaan ole mikään roskakansalainen!” sanoin tälle vihaisena. "Sinun koirasi selvästikin haluaisi leikkiä minun söpöliinin kanssa, mutta sinä et anna sen toimia kuin koira! Tuo sinun ’mussukkasi’ on koira, eikä mikään kaunis ja sivistynyt ihminen!”
”Anteeksi nyt vain” nainen sanoi, nosti päänsä pystyyn ja lähti marssimaan pois.
”Saipahan ainakin kunnon opetuksen” nauroin naisen olevan jo vähän matkan päässä. ”Olen kuullut monien puhuvan tuosta villakoirasta omistajineen. Todella outo koiranomistaja! Ihme kun edes tahtoi tulla tänne mutaiselle hiekkatielle.”
Pitkän lenkin jälkeen suihkutin Pipsan tassut ammeessa ja kuivasin ne suihkutuksen jälkeen huolellisesti. Vilkaisin vielä kelloa. Se näytti jo kolmea.
”Minä lähden nyt” sanoin Pipsalle ja vein sen takaisin huoneeseensa. ”Mutta lupaan tulla pian! Ja kohtahan se Lottukin palaa…”
Lähdin pukemaan vaatteitani, mutta sitä ennen kirjoitin vielä vieraskirjaan. Kirjoitin kaiken, mitä Pipsan kanssa tein ja milloin. Ja myös sen, ettei lomasta tullutkaan mitään ;)
PS. Taidan sittenkin perua lomani, innostukseni kirjoitteluun on palannut. Aikakin siihen taitaa riittää, jos vain haluan :D Eihän koiranhoidosta voi lomailla, sehän sitä lomaa on. Eli perun lomani! |
Vastaus:
Voih, olipa äitisi ilkeä :( Keksit hyvän tavan tulla kennelille xD Olipas nainen tyhmä. Rahaa saat 20kolikkoa
Haha, otan loman pois. |
|
| Nimi: Minea |
03.06.2013 15:44 |
Tarinaa pitkästä aikaa, anteeksi hirveä kirjoitustaukoni!! :/
”Ei, mä en enää kestä! Miksi meillä on aina tällaista?” huusin aamulla herättyäni siihen, että Mikael ja Mio leikkivät tyynysotaa sängyssäni.
”Samat sanat, täällä on meno kuin eläintarhan apinahäkissä”, huokaisi huoneeni ovelle ilmestynyt isämme.
”Isiiii, voidaanko me lähteä uimaan?” kysyi Mikael ja hyppäsi alas sängystäni.
”Jooko, jooko?” Miokin kiljui innoissaan veljensä vierestä.
”Tänään ei mennä uimaan. Ja nyt saatte luvan häipyä Minean huoneesta, tai ette pääse uimaan koko viikkona!” isä uhkasi, ja pojat kipittivät äkkiä pois. Isäkin häipyi samaa matkaa alakertaan.
Nousin sängystä ja venyttelin vähän. Sitten suunnistin vaatekaapilleni ja valitsin vaatteet tälle päivälle: vaaleanvihreät lyhyet shortsit ja turkoosin t-paidan. Puin ne nopeasti päälleni ja ryntäsin sitten alakertaan keittiöön.
”Mä menen tänään kennelille”, ilmoitin isälle, joka istui pöydän ääressä lukemassa lehteä ja vahtimassa Mirandan ruokailua.
”Etkös sinä voisi vahtia poikia ja Mirandaa tämän päivän? Melina on kaverillaan, joten hänestäkään ei ole tänään apua”, isä sanoi.
”Mutta miksette sinä ja äiti vahdi heitä? En ole käynyt aikoihin kennelillä hoitamassa Hallaa!” huomautin.
”Meidän pitäisi käydä tänään… lääkärissä. Emme haluaisi ottaa pieniä sinne mukaan”, isä selitti.
”Lääkärissä? Miksi?” kysyin hämmästyneenä.
”Kerromme vähän myöhemmin”, isä lupasi vaivautuneella äänellä.
”No kävisikö, jos ottaisin Mirandan ja pojat mukaan kennelille? Voisin vahtia heitä siellä samalla, kun hoidan Hallaa”, keksin yhtäkkiä.
”Hmmm… Noh, kaipa se käy, jos pidät heistä VARMASTI hyvää huolta. Voin viedä teidät sinne samalla, kun lähden äidin kanssa sinne… lääkäriin”, isä ehdotti.
”Sovittu!” hihkaisin innoissani.
---.---.---
Tunnin päästä minä, Mikael, Mio ja Miranda seisoimme kennelin pihalla. Isä ja äiti olivat vieneet meidät kennelille ja lähteneet jatkamaan siitä matkaa kohti sitä ihmeen lääkäriä, josta isä oli puhunut niin kummallisella äänellä.
”No, missä ne koirat on?” Mio kysyi kärsimättömästi.
”Ne ovat joko sisällä tai ulkotarhoissa, kun on näin hyvä sää. Käydään ensin sisällä katsomassa ja moikataan samalla Lottua”, sanoin.
”Pottua? Nami nami, luokaa”, sanoi Miranda.
”Ei vaan Lottua, kennelin omistajaa!” korjasin nopeasti, nappasin Mirandaa kädestä kiinni ja lähdin kävelemään sisälle.
”Mä meen ekana!” Mikael kiljaisi ja juoksi ensimmäisenä ovelle. Hän avasi sen ja meinasi törmätä Lottuun, joka oli ollut juuri tulossa ovesta ulos.
”Jaahas, kukas sinä olet?” kysyi Lottu huvittuneesti.
”Mikael…”, poika vastasi ujosti ja juoksi sitten nopeasti takaisin minun, Mion ja Mirandan luokse.
”Ovatko nämä sisaruksiasi?” Lottu kysyi minulta virnistellen.
”Jep! Minut pakotettiin vahtimaan heitä tänään, joten ajattelin ottaa heidät mukaan kennelille. Kai se käy?” kysyin Lotulta.
”Tottahan toki! Koirat ovat nyt ulkotarhoissa kun on niin kaunis sää, löydätte Hallan sieltä”, Lottu ilmoitti.
”Okei, menemme siis sinne”, vastasin iloisesti ja lähdin sisaruksieni kanssa ulkotarhoille.
Löysimme Hallan melkein heti sillä se oli ensimmäisessä ulkotarhassa. Kutsuin koiraa ja avasin tarhauksen oven, jolloin hoidokkini ryntäsi tuulispään lailla luokseni. Se tervehti minua riemunhaukahdusten kera ja kiepsahti sitten jalkoihini. Kumarruin Hallan ylle ja rapsutin sitä niskasta.
”Hassu koila!” Miranda kikatti.
Vasta silloin Halla huomasi, etten ollut tullut yksin sitä tervehtimään. Se nousi maasta, ravisteli turkkiaan ja meni sitten nuuskimaan Mirandaa. Tämä purskahti raikuvaan nauruun koiran kuono kutittaessa käsiä ja huudahti: ”Toi koila kutittaa mua!”
”Mäkin haluan että se kutittaa mua”, Mio ilmoitti, ja Halla siirtyi nuuskimaan vuorostaan poikaa.
Kun hoidokkini oli tervehtinyt kaikkia kolmea mukana ollutta sisarustani, se tuli taas viereeni istumaan ja katsomaan minua odottavasti.
”Mikä hätänä, kulta? Pitäisikö sun päästä pienelle lenkille?” kysyin, ja Halla hyppäsi minua vasten häntäänsä heiluttaen. Laskin koiran tassut alas ja pyysin Mikaelin hakemaan hoitajakaapistani Hallalle remmin ja kaulapannan antaen myös kaapin avaimen tämän mukaan. Mikael kipitti reippaasti sisälle, ja me muut jäimme odottamaan häntä ulkotarhojen luokse.
Vajaan viiden minuutin kuluttua Mikael juoksi takaisin luoksemme Hallan remmi ja kaulapanta käsissään.
”Lottu autto mua kun mä en aluksi löytänyt näitä”, Mikael selitti.
”Aa, no hyvä”, vastasin ja laitoin kaulapannan ja remmin Hallalle.
Jatkoa seuraa lähipäivinä… :)
|
Vastaus:
Kiva kun otit sisaruksesikin mukaan. Halla tykkäsi kun sai niin paljon kavereita leikkimään ja silittelenmään! Milloinkohan sinulle kerrotaan vanhempiesi salaisuus ;) Rahat jatkossa |
|
Voi, voi! Siitä onkin jo niin kauan, kun viimeksi kirjoitin. Anteeksi, olen pahoillani.
Tämä tarina on aluksi ainakin hieman riitaisa ja lopussa tuntuu, että se jäisi hieman kesken, toivottavasti ei sinusta, sillä ihan kokonainen tarina tämän pitäisi olla =)
"Molla! Äiti ja minä lähdemme nyt kauppaan, tuletko mukaan?" isä huusi minulle huoneeseeni.
"Äh, ei kiitos!" huusin isälle takaisin.
Olin ajatellut lähteä Koiranpäivään. En ollut nähnyt Pipsaa pitkään aikaan. Halusin nähdä sen nyt ja heti, joten kauppareissu ei oikein innostanut.
"Lähtisit nyt vaan, Mollaseni" äiti yritti. "Voisimme ostaa sinulle sen kevätmekon."
"Sen kun ostatte, mutta mukaan en tule!" huusin äidille suorasanaisesti.
Äiti tuli luokseni huoneeseeni.
"Mitä asiaa?" sanoin äkäisesti.
"Mitäs minun Mollallani on mirlrddä, kun et edes vaateostoksille halua tulla?" äiti kysyi samalla, kun laittoi hiuksiani korvani taakse.
"Menen moikkaamaan Pipsaa - ja tietysti Lottua" sanoin äidille ja otin hänen kätensä pois korvani juurelta.
"Vai niin" äiti sanoi, ja otti kasvoilleen vakavan ilmeen. "Pipsa on vain koira, eikä se edes ole omasi" äiti sanoi.
"Arvasin!" huusin suutuksissa äidille. "Ehkä Pipsa onkin koira, mutta se ON koira, eikä VAIN koira ja sillä on oma elämä ja siitä täytyy pitää huolta! Huolenpito on MINUN vastuullani!"
"Molla... Ymmärrän kyllä, että Pipsa on sinulle tärkeä, mutta ... se ei saa mennö perheen yli" äiti yritti selvittää. "Kun minä olin sinun ikäisesi, unelmoin koirasta yli kaiken ja halusin sellaisen omaksi. Allergiani takia en saanut koiraa, etkä sen vuoksi sinäkään saa nyt."
"Eli tiedät, miltä se tuntuu!" sanoin yrittäen kertoa, ettei äidin sanomiset olleet kivaa kuultavaa.
"Mutta minä annoin sinun ottaa hoitokoiran!
Vaikenin hetkeksi. Laskin pääni alas ja katsoin paljaita varpaitani. Matolleni tipahti kyynel toisensa perään.
"Molla..." äiti yritti sanoa.
"Sinä teet tämän tahallasi! Haluat, että minulla on kurjaa!" huusin äidille raivoissani. "Et tiedä miltä minusta tuntuu, tai sitten tiedät, että vihaan sinua! Hyvästi!"
Juoksin eteiseen ja laitoin crocsini jalkaan. Otin kypärän ja paiskasin oven takanani täysiä kiinni. Hain varastossa pyöräni ja hyppäsin satulaan. Poljin niin kovaa, kun kintustani pääsin, ettei isä vain lähtisi autolla perääni.
En tiennyt, oliko karkaaminen järin järkevää. Mutta juuri silloin se tuntui täysin ainoalta ja oikealta vaihtoehdolta.
Olin pian kennelillä. Lottu oli juuri lähtenyt muutaman koiran kanssa lenkille.
"Hei, Molla!" tämä tervehti iloisesti.
"Moi..."
"Olet varmasti tulossa hoitamaan Pipsaa?" kysyi Lottu.
"Joo, pitkästä aikaa" sanoin huokaisten.
"Hei, mikä nyt on?"
"No, se on pitkä juttu... Minä ja äiti riitelimme Pipsasta. Äidin mielestä minä voin hoitaa Pipsaa vain kerran kuussa!"
Lottu ei oikein ollut varma, mitä sanoa. Hän oli juuri sanomassa jotain, mutta vaikeni heti.
"Kyllähän Pipsalle toinenkin hoitaja löytyy..." hän sanoi.
"EI! Ei, ei, ei! Ei käy! En luovu Pipsasta!" huusin ja juoksin sisälle.
Pipsa tuli häntää heiluttaen minua vastaan.
"No heippa, Pipsaliini!" tervehdin sitä.
Pipsa nuoli naamaani niin, että se muuttui Pipsan suukoista ihan tahmeiksi.
"Pipsa..." yritin estellä sitä nauraen, mutta siitä ei tietenkään tullut mitään.
Vasta parin minuutin päästä Pipsa lopetti.
"Mitä jos kouluttaisin sinua hieman" mietin ääneen.
Pipsa haukahti leikkisästi ja pyörähti kerran ympäri. Ihan niin kuin se olisi ymmärtänyt, mitä sanoin! Pipsa vaikutti niin innostuneelta, että päätin aloittaa kouluttamisen heti. Ensin kokeilin, kuinka se muistaisi istumisen.
"Istu" sanoin korostaen tätä sanaa.
Ja Pipsa pyllähtää pyllähti istualteen keittiön kivilattialle.
"Hieno tyttö!" kehuin sitä ja rapsutin sitä paljon.
Sitten päätimme kokeilla maahan menoa. Laitoin nyrkkini - jonka uumenissa oli nappula - lattiaa vasten ja sanoin 'maahan'. Pipsa vain katseli minua pää kallellaan.
"Voi Pipsa!" nauroin.
Kokeilin helpottaa temppua.Asetuin polvilleni ja suoristin oikean jalkani eteen. Sitten vein namipalan jalkani alle. Pipsa syöksyi sen perään. Se yritti napata namin nyrkistäni. Pipsa oli niin huvittavassa asennossa, että minua oikein nauratti. Sen selkä oli kaarella alaspäin, pää ja takapuoli ylhäällä.
Laskin Pipsan takapuolen varovasti maahan asti ja korostin sanaa 'maahan' pari kertaa. Sitten hellitin otettani namipalasta ja Pipsa kahmaisi sen isolla kielellään vielä isompaan suuhunsa.
"Hyvä tyttö!"
Toistimme temppua muutaman kerran ja se alkoi käydä Pipsalta helposti ja lähes automaattisesti. Kuuden onnistuneen maahan menon jälkeen päätimme lopettaa.
"Onko täällä enää ketään?" huusi Lottu, joka oli juuri tullut lenkiltä koirien kanssa.
"Minä!" huusin Lotulle merkiksi.
"Jaahas" Lottu ikäänkuin vastasi minulle. "Minä vain ajattelin, kun kello on jo puoli kahdeksan."
"Puoli kahdeksan!?" toistin ihmeissäni. "Voi voi! Sitten minun täytyy jo lähteä, ettei vanhempani huolsetu ja soita poliisille!"
Olin aivan hädissäni. Mitä äiti sanoo minulle? Pitääkö minun luovuttaa Pipsa? Joudunko kenties vankilaan? kyselin itseltäni pääni sisällä.
Minulle tuli huono olo. Annoin pikaisesti Pipsalle sen ruoka-annoksen ja hapuilin kohti eteistä. Sujautin lilat crocksini jalkoihini.
"Hei sitten, Pipsa! Heippa myös Lottu! Ja näkemiin muutkin koirat!"
"Hei hei!" huusi Lottu, muilta en vastausta saanutkaan.
Otin pyöräni telineestä ja lähdin polkemaan rutaista hiekkatietä pitkin. Yhtäkkiä muistin minun ja äidin riidan.
Voi ei, mitä äiti nyt sanoo! Hän on varmasti tosi vihainen, huokailin päässäni ja yllytin vauhtiani. |
Vastaus:
Mahtava tarina jälleen! On kivaa, kun koulutat Pipsaa :3 Rahaa saat 24 kolikkoa! |
|
| Nimi: lottu yp |
11.05.2013 12:02 |
Vastaan tarinoihin nyt näin. Lisään kommentit kirjautuessani.
Molla// Hieno tarina taas! Hyvä kun sinulle ja kaverillesi Emilialle ei tullut riitaa. Hyvä kun opetit Pipsaa istumaan ja olemaan paikallaan. Ihanaa kun Pipsalla on noin ihana hoitaja! Rahaa tarinasta tulee 12 kolikkoa!
Minea// Sinunkin tarinasi oli tosi hieno. Hyvä kun pidit Hallan kurissa lintujen lähellä. Halla oli tosi onnellinen luusta. Mikäköhän oli isäsi salaisuus jota hän ei suostunut kertomaan? Saat rahaa 16 kolikkoa! |
|
| Nimi: Minea |
09.05.2013 16:11 |
Jatkoa edellisestä!
Kävelimme yhä eteenpäin ja eteenpäin. Vastaan tuli pieni villakoira, joka kiskoi hirveästi hihnassa.
"Kiki, tänne! Tule nyt, mamin pikku mussukka", koiraa taluttava nainen höpötti. Kikiä ei näyttänyt kiinnostavan omistajansa höpötys, vaan se kiskoi itsepintaisesti meitä kohti. Lopulta se alkoi vielä räksyttämäänkin korviahuumaavasti. Halla pörhisti hieman karvojaan villakoiralle, mutta suostui kuitenkin ohittamaan sen ihan siististi. Kehuin kultsuani tietenkin tosi paljon!
Vielä vähän aikaa käveltyämme äkkäsin tien viereisen metsän keskellä vähän matkan päässä meistä välkehtivän jotain sinistä.
"Järvi!" huudahdin itsekseni.
Poikkesimme tieltä metsän puolelle ja lähdimme kävelemään pientä metsäpolkua pitkin järveä kohti. Matka ei ollut kovinkaan pitkä, mutta aika vaikeakulkuinen. Pääsimme kuitenkin siitä huolimatta pian järven rannalle.
Menimme heti Hallan kanssa testaamaan vettä: se ei ollut kovinkaan lämmintä, arviolta noin 15-asteista. Halla meni seisomaan vesirajaan ja alkoi latkia innoissaan vettä pitkällä kielellään. Se näytti niin suloiselta, etten hennonnut edes kieltää sitä! Veden liplatusta ja Hallaa katsellessani päätin, että heti veden lämmetessä vielä vähän menisimme hoidokkini kanssa yhdessä uimaan tälle järvelle. Mieleeni tulvi ajatuksia aurinkoisista kesäpäivistä, lintujen laulusta, puiden lehtien suhinasta tuulessa, ruohon tuoksusta...
"VUH! VUH VUH!" Halla keskeytti mietteeni.
"Mitä, mikä tuli?" kysyin koiralta hämmästyneenä.
Halla tuijotti keskittyneesti järven toiselle laidalle, ja huomasin heti, minkä takia: siellä uiskenteli kaksi joutsenta!
"Ooh!" henkäisin katsoessani kahden kauniin, valkoisen linnun sulavaa lipumista järvellä. Halla alkoi haukkua uudestaan, jolloin katsoin parhaaksi lähteä takaisin kenneliä kohti, pois häiritsemästä joutsenia.
Kun sitten parinkymmenen minuutin päästä olimme taas kennelillä, vein Hallan hihnan ja pannan omaan hoitajakaappiini. Samalla otin kaapista Best Friend-luun, jonka annoin kultsuneidilleni.
"Palkinnoksi kivasta lenkistä", ilmoitin Hallalle, joka alkoi järsiä luutaan heti innokkaasti.
Puhelimeni soi, ja vastasin siihen: "Minea."
"Moi, me ollaan ihan juuri kennelin kohdalla, haluatko kyydin kotiin?" isäni kysyi puhelimessa.
"Joo!" vastasin iloisesti, sillä nyt minun ei tarvitsisi kävellä kotiin.
"Okei, moikka", isä sanoi ja lopetti puhelun.
Koska Lottu tuli juuri silloin luoksemme, jätin Hallan hänen huomaansa ja lähdin kennelin pihalle. Isä ajoi samaan aikaan autolla pihaan, joten minun ei tarvinnut edes odotella kyytini saapumista, vaan pääsin heti auton kyytiin.
"Oliks kivaa?" 7-vuotias Mikael kysyi minulta kun lähdimme ajamaan kotia kohti.
"Joo, entä teillä kaupassa?" kysyin vuorostani häneltä.
"Joo, me saatiinkin jätskit!" ennätti Mio vastaamaan.
"Me saatiin isommat jätskit kun Miranda", jatkoi Mikael.
"Ja mä en saanut mitään jätskiä", tuhahti 10-vuotias Melina, joka oli näköjään haettu jo tallilta.
"Sä et ollut kaupassa!" Mio huomautti.
"Mä teinkin hirveän rankkoja töitä tallilla", Melina ilmoitti.
"Rauhoittukaas nyt, tai saatte kävellä loppumatkan", isä komensi etupenkiltä.
"Joojoo", Melina, Mikael ja Mio lupasivat kuorossa.
"Missä äiti?" kysyi perheemme pikkuisin jäsen, 2-vuotias Miranda huolestuneesti.
"Kotona, äitikin tarvitsee välillä lepoa. Varsinkin nyt, kun... Tai no ei mitään", isä sanoi nopeasti.
"Kerro! Ei saa jättää lausetta kesken!" Melina vaati.
"Tarkoitin vain sitä, että nyt kun äiti on muutenkin vähän väsynyt", isä vastasi, eikä suostunut keskustelemaan enää koko loppumatkan aikana siitä aiheesta.
Loppu! Tästä tuli vähän outo, anteeksi :D |
|
Koulun kello soi merkiksi, että koulupäivä päättyy. Kaikki oppilaat juoksivat käytävään. He heittivät takkinsa olalleen ja sujauttivat kenkänsä jalkaan. Sitten he rynnistivät ulos tönien toisia.
Minäkin olin tuossa joukossa poikkeuksellisesti. Olin päättänyt mennä kennelille suoraan koulun jälkeen, enkä malttanut näkeväni Pipsaa. Isä oli suostunut siihen, mutta minun piti mennä ajoissa kotiin hoitamaan pikkuveljeäni Rasmusta.
"Voiksä tänään olla?" kysyi ystäväni Emilia.
"En tänään" vastasin pikaisesti avatessani pyöräni lukkoa.
"Mikset voi?" hän kyseli.
"Menen kennelille."
"Tietysti, sähän et enää muusta puhu!" Emilia vastasi loukkaavasti. "No entä sen jälkeen?"
"Ei käy. Mun pitää vahtia Rasmusta" sanoin.
"Taidat vaan keksiä! Et oikeesti haluu olla mun kaa!" Emilia sanoi allapäin.
"Enpä taida kohta halutakaan, kun tenttaat minua noin!" sanoin Emilialle hieman töykeästi. "Mutta ihan tosi, en huijaa! Haluaisin olla kanssasi, mutta tänään ei käy."
"Anteeksi että tenttasin..."
"Äh, ei se mitään! Itsekin olin vähän ilkeä" myönsin nolona. "Joku toinen päivä olisi parempi.
"Huomenna?" Emilia kysyi.
"Huomenna" toistin ja löimme kättäpäälle.
Lähdin iloisesti pyöräilemään kennelille. En meinannut jaksaa odottaa, että olisin jo rapsuttelemassa Pipsaa.
Saavuin kennelille jo hetken kuluttua. Laitoin pyöräni lukkoon, ettei sitä varastettaisi. Koputin ovea hiljaa. Kukaan ei tullut avaamaan. Koputin uudelleen hieman kovempaa. Silloin Lottu tuli avaamaan.
"Jahas, sinä tulitkin jo!" hän sanoi tyytyväisenä. "Pipsa onkin täällä hieman hämillään, kun lähdit toissapäivänä niin yhtäkkiä.
Pipsa juoksi luokseni ja hyppäsi minua vasten.
"Heippa, Pipsa! Ja anteeksi se pika-lähtöni. Mutta ei tässä nyt minua vasten hyppimään ruveta" sanoin Pipsalle työntäessäni sitä varovasti alas. "Ajattelin tänään vähän kouluttaa sitä."
"Hyvä idea!" Lottu hihkaisi. "Aloittakaa vaikka heti, niin ehditte."
"Niin on varmaan paras, kun minun täytyy lähteä jo tunnin kuluttua" nyökkäsin myöntävästi. "Tule katsomaan, Pipsa, mitä Molla sinulle antaa!"
Pipsa juoksi perässäni keittiöön. Otin pöydältä parikymmentä herkkupalaa käteeni. Annoin Pipsan haistaa kättäni.
"Mitä voisimme kokeilla ensimmäisenä?" tuumin ääneen. "Voisimme harjoitella istumista."
Vein herkkupalan Pipsan pään ohitse hiljaa. Sanoin sille voimakkaasti 'istu'. Se yritti kurotella herkkua ja kääntyi ympäri.
"Voi, Pipsa, sinun täytyy istua!" yritin kertoa sille, mutta ei se tietenkään ymmärtänyt.
Kokeilin uudestaan samalla tavalla. Se epäonnistui vieläkin. Kolmannella keralla Pipsa tajusi sen. Se laski takapuolensa hitaasti ja epävarmasti maahan. Toistin vielä 'istu'.
"Hyvä Pipsa! Todella hyvä tyttö!" kehuin sitä ja annoin sille herkkupalan.
Pipsa rouskutti pienen pientä herkkupalaa pitkään ja tyytyväisenä. Se nosti leukansa ylös ja näytti ylpeältä.
"Kokeillaan vielä uudelleen, että varmasti ymmärrät mistä on kyse" sanoin Pipsalle ja toistimme tempun vielä pari kertaa. Annoin sille paljon kehuja ja herkkuja.
"Seurasin toimintaanne vierestä, todella hienoa!" Lottu kehuskeli.
"Kiitos vain, Pipsa oppi sen aika nopeasti. Mitä voisimme nyt kokeilla?" minä kysyin Lotulta neuvoa.
"Istu -tempun yhteydessä 'tule' on hyvä, mutta se osaa sen jo ihan hyvin. Ehkäpä 'paikka' olisi paras" Lottu mietti. "Kokeilkaa sitä."
"Selvä!" sanoin innoissani.
Laitoin Pipsan istumaan. Annoin sille siitäkin herkun, ettei se käsittäisi väärin. Nostin etusormeni pystyyn ja sanoin napakasti 'paikka'. Otin askelen pari taaksepäin. Pidin sormen yhä pystyssä. Sitten laskin sormeni ja sanoin: "Tule, Pipsa!"
Pipsa tuli juosten yhden loikan matkan ja riensi nappaamaan herkun.
"Hyvä tyttö, Pipsa! Hieno koira!" kehuin sitä ja annoin herkkupaloja.
"Vautsi, sehän osaa sen jo todella hienosti!" Lottu ihmetteli.
"Niin osaakin. Toistamme sitäkin vielä" ajattelin ja teimme niin kuin äsken sanoin.
Jokainen kerta onnistui hyvin ja kerta kerralta otin yhden askelen pidemmän matkan.
"Voi, Pipsa, olet niin taitava!" kehuin sitä ja rapsutin sitä hännän tyvestä. "Haluaisin jatkaa tätä vielä huomiseen asti, mutta Rasmus odottaa minua" sanoin ja kävelin kohti eteistä.
"Joko sinä lähdet? No, hei sitten!" Lottu huikkasi.
"Hei hei!" sanoin ja suljin oven. |
|
"Hei sitten, minä lähden nyt!" huusin äidilleni, kun olin lähdössä kohti kennel Koiranpäivään.
"Tulethan ajoissa kotiin, viimeistään kuudelta!" äiti huusi takaisin.
"Tulen tulen! Heippa!" huusin vielä äidille ja suljin oven.
Otin avaimet taskustani ja avasin varaston oven. Otin pyöräni esiin. Suljin varaston oven ja istahdin pyörän satulan selkään. Otin kiinni ohjaustangosta ja rupesin polkemaan.
Oli ihana ilma. Kello oli pian neljä. Oli lämmin, eikä tuulenut juuri lainkaan. Enää ei näkynyt yhtäkään vesi- tai mutalammikkoa.
Rupesin polkemaan yhä kovemmin ja kovemmin, sillä en jaksanut odottaa, että näkisin uuden hoitsuni Pipsan.
Pian kennel häämötti jo puiden takana. Lisäsin vauhtia yhä enemmän, ja ihan parin minuutin päästä olinkin jo kennelin pihalla. Laitoin pyöräni pyörätelineeseen. Astuin porrasaskelmat kuistille ja soitin ovikelloa.
Lottu tuli avaamaan minulle oven.
"Kas, päivää!" hän sanoi. "Oletko sinä Molla?"
"Kyllä, olen minä" vastasin ujosti hiljaisella äänelläni.
"Tervetuloa, tule vain peremmälle!" Lottu sanoi ja hymyili ystävällisesti.
"Pipsaaa! Täällä on uusi hoitajasi!" Lottu kutsui hoitsuani.
Kultainennoutaja juoksi iloisesti ovelle. Se haisteli hiukan arasti kättäni, mutta rohkeni nuolaista sitä.
"Heippa, pikku Pipsa! Olen Molla, hoitajasi" juttelin Pipsalle.
"Olin juuri lähdössä kauppaan. Saatte rauhassa tutustua toisiinne sillä välin" Lottu sanoi.
"Kiitos" minä nyökkäsin.
Lottu puki takin ylleen ja lähti.
Silitin Pipsan pehmoista selkää. Se nuolaisi taas kättäni. Kokeilin rapsuttaa sitä hännän tyvestä, ja se tuntui tykkäävän siitä.
"Olet todella suloinen" sanoin Pipsalle onnelisena siitä, että sain näin ihanan hoitsun.
"Lähdetäänkö ulos?" ehdotin Pipsalle. Se tunnisti sanan 'ulos' ja juoksi täyttä häkää ovelle. Laitoin sille valjaat ja hihnan ja avasin oven. Kuljimme pihan poikki ja saavuimme risteykseen.
"Minne menisimme?" kysyin Pipsalta.
Pipsa suuntasi heti oikealle. Tie muuttui vähitellen metsätieksi. Pipsa pysähtyi, haisteli ilmaa ja rupesi nuuhkimaan tienpientaretta.
"Katsos vain! Tuossahan on metsäpolku, mennään siitä" sanoin ja hyppäsi pienen ojan yli. Pipsa tuli perässäni. Metsä oli kostea ja polku hieman mutainen. Pipsan vaaleat tassut muuttuivat yhtäkkiä ihan likaisiksi.
"Sinua odottaa kennelissä pieni suihku" naurahdin.
Pipsa veti minua kovasti eteenpäin.
"Pipsa... Älä vedä noin kovaa!" yritin saada Pipsan rauhoittumaan, mutta se ei meinannut rauhoittua millään. Pysähdyin, jolloin Pipsakin päätti pysähtyä.
"Noin, hyvä tyttö!" kehuin sitä. Sitten jatkoimme matkaa, ilman vetämisiä.
Pipsa haisteli uudelleen ilmaa, tällä kertaa se haistoikin jotain erityistä. Se rupesi nuuhkimaan maataa kuono kiinni rudassa.
"No, nyt päätit sitten mennä lenkin jälkeen ihan kylpyyn!" nauroin Pipsalle.
Saavuimme metsäaukiolle. Pipsa rupesi vinkumaan hermostuneena.
"No, mikä nyt?" minä ihmettelin, kunnes huomasin jäniksen keskellä aukiota.
Pipsa rupesi haukkumaan jänö-raukalle.
"Pipsa, ei saa haukkua! Shhh!" yritin rauhoittaa Pipsan.
Pipsa ei kuitenkaan malttanut lopettaa. Niin ajattelin, että olisi paras kääntyä takaisin kennelille.
Sisällä vein Pipsan kylpyhuoneen kylpyammeeseen. Suihkutin sen tassut huolellisesti ja yritin saada suurimmat mudat parrasta pois. Se oli kuitenkin aika hankalaa, koska Pipsa ei pitänyt siitä. Suihkutuksen jälkeen käärin Pipsan pyyhkeeseen ja kuivasin sen. Sitten päästin sen pois. Pipsa toi minulle heti lelun.
"Näköjään et saanut energiaasi purettua, vaikka olimme lenkillä lähes tunnin!" minä ihmettelin.
Tartuin leluun ja leikin Pipsan kanssa muutaman minuutin.
Pienen leikkituokion kuluttua vilkaisin varmuuden vuoksi kelloa.
"Voi ei!" huudahtin. "Kello on jo puoli kuusi! Pipsa, olen pahoillani, mutta minun on nyt mentävä, ettei äiti huolestu!"
Rapsutin sitä vielä sen lempipaikasta eli hännän tyvestä. Se nuoli naamani ihan tahmeaksi.
"Nähdään pian, tulen varmasti jo parin päivän päästä takaisin" sanoin Pipsalle ja puin nopeasti takin ylleni ja kengät jalkaan. Sitten riensin pyörätelineelle ja otin pyöräni alas siitä. Hyppäsin satulan selkään ja pyöräilin kotiin niin nopeasti kuin ikiniä pystyin.
Seuraavana yönä näin unta minusta ja Pipsasta. Toivoin, että pääsisin taas pian sen luokse. |
Vastaus:
Tosi hyvä alkutarina. Hyvä kun pesit Pipsan. Pipsa oli varmasti tosi kurainen =D Saat 15 kolikkoa! |
|
| Nimi: Minea |
29.04.2013 14:48 |
"Iskä, voitko sä heittää mut samalla kennelille?" kysyin isältäni, joka oli juuri lähdössä kauppaan sisarusteni: 7- ja 5-vuotiaiden pikkuveljieni Mikaelin ja Mion, ja 2-vuotiaan pikkusiskoni Mirandan kanssa.
"No, kaipa se käy... Ja paluumatkalla täytyykin sitten muistaa hakea samalla Melina tallilta", isä huokaisi.
"Joo, mä voin muistuttaa!" lupasin.
Menimme kaikki autolle, ja pienen taistelun jälkeen kaikki olivat myös päässeet mieleisilleen istumapaikoille. Lähdimme matkaan ekstrasuurella, 9-paikkaisella Audillamme.
"Isiiiiii, mulla on vessahätä, vinkui Mio takapenkiltä.
"Ei ole totta, etkö sä muka käynyt vessassa ennen lähtöä?" isä kysyi tuskastuneesti.
"No ei mulla sillon ollu hätä", Mio tiuskaisi.
Jouduimme ajamaan takaisin pihaan, ja isä juoksutti Mion käymään nopeasti vessassa. Kun he sitten palasivat autolle, matka saattoi vihdoinkin alkaa kunnolla.
"No niin, mitäs minun pitikään taas muistaa? Minea kennelille, pojat mukaan kauppaan ja Melina paluumatkalla kyytiin tallilta", isä mutisi ajaessaan.
"Ja meille pitää ostaa jätskit!" Mikael huusi.
"Jätskit saatte vain, jos olette kiltisti", isä vastasi.
Kun sitten olimme kennelin kohdalla, hyppäsin pois autosta ja juoksin kennelin ovelle. Ovi oli auki, joten menin sisälle ja suoraan huoneeseen, jossa koirien häkit sijaitsevat. Kävelin viimeiselle häkille, jossa Halla nukkui. Kyykistyin häkin viereen ja kuiskasin: "Hallaaa..." Koira haukotteli makeasti, nousi ylös ja venytteli. Sitten se vasta kunnolla älysi, että olin sen häkin vieressä. Avasin häkin oven, ja Halla rynnisti suoraan syliini kuin karvainen pyörremyrsky. Se huitoi hännällään minua ja yritti nuolla naamaani.
"Rauhassa, kulta! Lähdetään ulos, niin saat purkaa siellä energiaasi", virnistin koiralle.
Tuumasta toimeen: kävin hakemassa Hallan hihnan ja pannan hoitajakaapistani ja laitoin ne tytölle. Sitten lähdimme ulos.
Lähdimme kävelemään pientä hiekkatietä pitkin poispäin kenneliltä. Halla kulki ihan nätisti ja nuuski tienpientareita.
Jatkoa seuraa... :) Anteeksi etten tässä alkuosassa kertonut melkein mitään Hallasta! |
Vastaus:
Kiva aloitus! Ei haittaa vaikka et paljon aluksi Hallasta kertonutkaan. |
|
| Nimi: rousku |
25.04.2013 14:16 |
kävelen mutaista tietä koiran päivää kohti. kun pääsen perille koputan hermostuneena oveen. "tullaan" lottu huutaa oven takaa. "ai, sinä olet varmaan se rousku? äitisi ja isäsi soittivat että tulisit käymään. niin maxiako sinä halusit hoitaa vai?" lottu jatkaa. "joo, se vaalee kultsu poika. niin sitä juuri."vastaan. "voiko mä lähtee sen kaa lenkille?" kysäisen lotulta. "juu voithan sinä minea voi ensin näyttä sinulle paikkoja vai haluatko tutkia paikat itse?" lottu kysyy. "mä voin kattella itekkin paikan läpi" vastaan ja lähden katselemaan paikkoja. "tarhat ->"luen kyltin. "sinne siis" puhelen. kingi, halla,ani, jyrinä, pipsa, mutta missä max? ihmetellessäni huomaan maxin olevan perimmäisessä tarhassa. "täällähän sinä olet maxuliini"
TIEDOT!!!
VIRALLINEN NIMI: Rightdog's Maxwell
SYNTYMÄAIKA: 23.03.2011
SUKUPUOLI: uros
ROTU: kultainennoutaja
LUONNE:
KISAKALENTERI:
Kultainennoutaja, Max
-perustarkastus
Lonkat/polvet: A/B
Korvat: Terveet ja puhtaat. Kuulee hyvin.
Silmät: Terveet ja puhtaat. Näkee hyvin.
Sydän: Normaali, ei sivu ääniä.
Kyynärät: 0/0
Hampaat: Terveet ja puhtaat, oikea purenta.
-allergia tutkimus
Ei havaittu allergioita!
-Säkäkorkeuden mittaus
60,5 cm
-Punnitseminen
37,5 kg
"olet siis terve tasapainonen koira mutta nyt mennään lenkille " sanon maxille ja juoksen hakemaan sen pantaa ja hihnaa. asetan hihnan ja pannan maxille. avaan koiran päivän portin ja lähden kävelemään tietä pitkin. kävelen hetken aikaa ja poikkean tieltä metsään ja päästän maxin irti. max hypähtelee vierelläni kun aurinko loisti puiden väleistä. "on taas kevät kuljen hakaniemen rantaan tuuli ei tuule mutta sade vielä jaksaa" lauleskelen tätä laulua onnellisena. kuulen variksen rääkäisyn ja max on poissa.(ei maagisesti vaan se juoksee poispäin)"max !!!!!!!! tule heti takaisin!!!!!!" huudan epätoivoisena. lähden etsimään maxia ja löydänkin sen noin kilometrin päästä syömässä kania. vaikka eihän siitä enää mitään ole jäljellä mutta kuitenkin. torun maxia hieman ja huomaan sitten etten enää tiedä missä olen. "voi max katso nyt mitä olet tehnyt. eikä minulla ole edes puhelinta."sanon maxille vaikka tiedän ettei se vastaakkaan. päästän maxin irti siinä toivossa että se osaisi tien kotiin ja niin se näytti osaavan. max lähti jouksemaan kotia kohtija minä juoksin perässä mitä jaloistani pääsen. max juoksi suoraan kohti koiran päivää. kun se pääsi perille ja lottu ja äitini odottivat jo pihalla. "no , kerroppas nyt missäs te oikein kävitte kun puhelinkin jäi tänne" joten kerroin lotulle koko jutun ja lähdimme äidin kanssa kotiin
no ensimmäinen tarina mitäs pidit toivottavasti kelpaa vaikka onkin noiin lyhyt ja loppui noin pikaisesti . |
Vastaus:
Kiva ensimmäinen tarina! Hyvä kun huomioit myös Maxin tiedot! Saat 8 kolikkoa. Tarina selkeytyisi paljon, jos laittaisit isot alkukirjaimet ;) |
|
| Nimi: Minea |
23.04.2013 15:59 |
Kävelin toista kertaa Koiranpäivän pihalle. Oli kaunis kevätpäivä, aurinko paistoi ja jostain kuului variksen raakuntaa.
Astelin kennelin ovelle ja koputin.
"Moi Minea!" sanoi minulle juuri oven avannut Lottu.
"Moi, tulin taas hoitamaan Hallaa", vastasin hymyillen ja astuin ovesta sisään.
Otin ulkovaatteet pois ja menin sen jälkeen suoraan Hallan häkille koirien häkkihuoneeseen. Avasin häkin oven ja Halla ryntäsi innoissaan luokseni. Se riehui ympärilläni häntä vispaten ja haukahti välillä iloisesti. Pian Halla kuitenkin rauhoittui sen verran, että pystyin silittelemään sitä. Rakas hoitsuni kävi makaamaan viereeni ja näytti todella nauttivan silityksistä. Hymyilin Halla-kullan autuaalle ilmeelle ja jatkoin sen silittelyä. Minua alkoi hieman väsyttää, haukottelin ja suljin hetkeksi silmäni ...
"Mitäs te ... Oi! Anteeksi, en aikonut herättää teitä!" kuulin Lotun äänen sanovan. Avasin silmäni ja huomasin Lotun katsovan minua ja myös juuri herännyttä Hallaa virnistellen.
"Ai, kröhömm ... Me vain tässä vähän lepäilimme", naurahdin.
"Okei :D Ajattelin vain tulla kysymään, että mitä olette ajatelleet tehdä tänään?" Lottu kysyi.
"No, jotain metsälenkkiä olin ajatellut", vastasin.
"Joo, hyvä idea, tuollahan on niin kaunis sääkin", Lottu sanoi.
"Niinpä!" hymyilin.
"No, minäpä tästä menenkin sitten jatkamaan hommiani, heippa", Lottu virnisti iloisesti ja lähti johonkin.
Minä ja Halla nousimme ylös maasta. Halla venytteli ja ravisteli turkkiaan. Kävelimme eteiseen ja otin naulakosta uudet pannan ja hihnan. Laitoin kaulapannan Hallalle ja kiinnitin hihnan siihen. Sitten puin ulkovaatteet päälleni ja menin Hallan kanssa ovesta ulos.
Pihalla Halla alkoi vetää kohti polkua. Pysähdyin enkä suostunut liikkumaan vetämisestä huolimatta. Pian Halla ymmärsi lopettaa vetämisen, tuli seisomaan vierelleni ja vilkaisi minuun kummastuneesti.
"Hyvä tyttö", kehuin Hallaa ja lähdin kävelemään eteen päin.
Aluksi Halla seurasikin minua ihan nätisti, mutta sitten se alkoi taas vetää. Pysähdyin ja odotin paikoillani kunnes neiti tuli viereeni ja katsoi minua silmiin. Sitten matka jatkui.
Halla yritti vetää vielä muutaman kerran lenkin alussa, mutta kun joka kerta pysähdyin ja odotin sen tulevan vierelleni seisomaan, tyttö kyllästyi siihen. Tämän jälkeen käveleminen sujuikin paljon mukavemmin.
Kun olimme kävelleet vähän matkaa polkua pitkin eteenpäin, Halla jäi nuuskimaan pitkäksi aikaa maata. Kun yritin houkutella sitä jatkamaan lenkkiä, se ei liikahtanut mihinkään, vaan alkoi kaivaa polun viereistä kohtaa, jossa oli vielä vähän lunta.
"Mitä siellä on, Halla?" kysyin koiralta.
Mutta Halla ei vastannut, tietenkään, sehän on koira. Se vain jatkoi kaivamista.
"Mitä ihmettä siellä voi olla?" mutisin samalla kun katsoin Hallaa koko ajan suurenevan kuopan vierellä.
Yhtäkkiä Halla näytti haukkaavan jotain kuopasta. Sitten se nosti päänsä lumipenkasta ylös, ja näin mitä se oli löytänyt.
"Tennispallo!" huudahdin.
Halla pudotti innoissaan tennispallon eteeni ja heilutti häntäänsä. Purskahdin nauruun ja otin tennispallon maasta.
Menimme vielä vähäksi aikaa metsään heittelemään tennispalloa, mutta sitten palasimme takaisin kennelille. Kennelillä otin ensin Hallan tassuista suurimmat lumet ja pyyhin kurat ja vein sitten tytön takaisin häkkiinsä. Sitten lähdin kotiin. :)
Anteeksi, että nämä ensimmäiset tarinat ovat aika tylsiä, mutta haluan tutustua Hallaan mahdollisimman hyvin :D |
Vastaus:
Joo, hyvä kun tutustut ensin Hallaan hyvin. Mutta ei nämä musta ole yhtään tylsiä! Kiva kun et antanut Hallan vetää, vaan opetit sitä olemaan nätisti! Rahaa saat 18kolikkoa! |
|
| Nimi: Minea |
20.04.2013 11:30 |
Lähdimme kävelemään metsää kohti. Kun olimme melkein perillä, meitä vastaan tuli vaaleahiuksinen tyttö lyhytkarvaisen collien kanssa.
”Moi! Voinko päästää tämän moikkaamaan sinun koiraasi?” tyttö kysyi.
”Joo, kyllähän se käy.” vastasin ja löysäsin Hallan hihnaa.
Collie ryntäsi heti nuuskimaan Hallaa. Aluksi ne vain heiluttivat kummatkin hitaasti häntiään, mutta pian koirat jo ryntäilivät ympäriinsä toisiaan jahdaten. Minulla ja collien omistajalla oli täysi työ pitää koirien remmeistä kiinni!
Kun koirat olivat leikkineet vähän aikaa, collien omistajan täytyi lähteä jatkamaan matkaa koiransa kanssa. Mekin lähdimme kävelemään metsää kohti.
Noin kymmene minuutin päästä olimme metsän rajalla. Astuimme tien ja metsän erottavan ojan yli. Kävelimme vielä vähän syvemmälle metsään, ja sitten päästin Hallan vapaaksi. Tyttö juoksenteli aluksi hetken ympäriinsä tutkien paikkoja ja tuli sitten takaisin vierelleni. Lähdimme kävelemään ihanaa, pientä metsäpolkua pitkin eteenpäin.
Kun olimme kävelleet jonkin matkaa, tulimme todella suuren kivenjärkäleen luokse. Vanha mänty nojasi kiveä vasten, ja eräs sen oksista näytti olevan sen verran matalalla, että pystyisin hyppäämällä ottaa siitä kiinni. Kävelin vähän matkan päähän puusta ja kivestä, otin vauhtia ja hyppäsin. Sain juuri ja juuri oksasta kiinni!
"Jes!" huudahdin ja ujutin jalkani puun ja kiven väliin. Koska kivi oli siitä kohdasta jonkin verran loiva, se muodosti ikään kuin portaan. Ponnistin "porrasta" ja puuta apuna käyttäen ylöspäin ja sain käteni kiven reunan yli. Sitten kiskoin itseni käsivoimilla kivelle.
Halla oli seurannut koko ajan kiipeilyäni hiljaa, mutta nyt se ei enää ilmeisesti jaksanut sitä. Tyttö alkoi haukkua kiven juurella ja juosta sitä ympäri. Yritin tyynnytellä Hallaa kiven päältä, mutta turhaan. Lopulta menin kiven reunalle ja pudottauduin alas.
Halla ryntäsi aivan villinä luokseni ja alkoi nuolla naamaani. Nauraen työnsin Hallan pois ja nousin seisomaan.
Jatkoimme matkaa vielä vähän syvemmälle. Kun olimme erään suuren, kaatuneen puun luona, kännykkäni soi.
"Minea" ,vastasin puhelimeen.
"Missä ihmeessä olet? Pianotuntisi alkaa kohta!" äiti huusi puhelimessa.
"Ääh, minä unohdin sen! Tulen ihan kohta, vien vain ensin Hallan Koiranpäivään!" huudahdin puhelimeen ja painoin sitten punaista luuria.
Otin Hallan nopeasti kiinni remmiin. Sitten lähdimme juoksemaan takaisin päin.
Kennelillä vein Hallan sisälle ja hyvästelin sen. Sitten kävin sanomassa vielä Lotulle heipat ja lähdin kotiin.
Anteeksi hieman pikainen lopetus, mutta tässä oli nyt joka tapauksessa ensimmäinen hoitotarinani :) |
Vastaus:
Hauska tarina, saat tarinasta 16kolikkoa :) |
|
| Nimi: Minea |
18.04.2013 17:03 |
Jatkoa :)
Halla heilutti häntäänsä ja nuolaisi kättäni. Taputin sitä kyljelle ja nousin ylös.
"Mitä jos mentäisiin vaikka käymään ulkona?" kysyin koiralta.
Halla taisi tunnistaa sanan "ulos", sillä se villiintyi täysin ja alkoi riehua. Huomasin yhdessä kohtaa naulakkoa lapun, jossa luki "varahihnat ja -pannat". Otin siitä yhden hihnan ja yhden pannan, ja laitoin ne Hallalle. Sitten menin sen kanssa ulos ovesta.
Ulkona Halla veti aluksi joka suuntaan, kun oli niin innoissaan. Joka vedon aikana pysähdyin ja odotin tytön rauhoittuvan niin, että hihna löystyi. Sitten jatkoimme vasta aina matkaa.
Kun olimme kävelleet kenneliltä vähän matkan päähän, Halla oli rauhoittunut sen verran ettei enää vetänyt niin hirveäti.
"Hieno tyttö, kyllä sä näköjään osaat olla nätisti jos oikein yrität!" kehuin koiraa.
Nyt kun Halla käveli nätisti, pystyin myös pitämään sitä pidemmällä hihnalla. Se nuuski tarkasti tienpientareita ja vilkaisi välillä minuun häntäänsä heiluttaen.
Sori että tulee näin pienissä pätkissä, pitää taas mennä... |
Vastaus:
Kiva jatko. Ei haittaa vaikka tuleekin lyhyissä pätkissä. Rahat saat, kun tarina on valmis |
|
| Nimi: Minea |
17.04.2013 18:26 |
Koputin suuren, valkoisen talon oveen. Sisältä kuului koirien haukkumista ja huudahdus: "Hiljaa!" Sitten ovi avattiin.
"Moi! Olen Lottu, kennel Koiranpäivän pitäjä. Kuinka voin auttaa?" oven avannut nuori nainen kysyi hymyillen.
"Moi, mä olen Minea... Tai siis, uusi hoitaja", selitin hieman häkeltyneenä.
"Ai niin, niinpä tietenkin! Kiva tavata, ja Hallakin odottaa jo varmasti innolla tapaamistanne. Tule ihmeessä sisään", Lottu virnisti.
Menin avonaisesta ovesta sisään, ja luokseni ryntäsi heti kolme suurta kultaistanoutajaa ja kaksi pientä cavalier kingcharlesinspanielia.
"Loput koirat ovat aidatulla takapihalla leikkimässä", Lottu ilmoitti, ja näytti sitten minulle kuka koirista on Halla. Sitten hän otti muut koirat mukaansa ja lähti itsekin takapihalle, jättäen minut ja Hallan tutustumaan toisiimme.
Kumarruin koiran tasolle ja rapsutin sitä kyljestä.
"Mä olen nyt sun uusi hoitaja", kerroin Hallalle hiljaa.
Jatkoa seuraa myöhemmin, pitää lähteä koneelta :P |
Vastaus:
Mainio alku! Jatka pian |
|
| Nimi: Jasmine |
25.10.2012 16:07 |
Hoitotarina!
Kävelin soratietä pitkin, ja odotin innolla että pääsisin tapaamaan Antun. Hypähtelin iloisesti, kun tiesin että olin saanut sen pienen Cavalier King charlesinspanielin hoitsukseni.
Viimein olin täällä! Menin heti etsimään Anttua. Löysin sen! Oi miten söpö se oli!
- Anttu! kuiskasin. Se tapitti minua ruskeillasilmillään, kuin kysyen "Kuka sinä olet? Alatko nyt hoitaa minua?". Naurahdin ja sanoin samalla kun otin Antun syloiini:- Kyllä minä sinua hoidan. Olet niin söpö, ettei sinu voi jättää hoitamatta.
Jatkuu...
|
Vastaus:
Kiva pätkä! Jatka pian |
|
|
|
